Tampereen festivaali hahmottuu

Nuori Näyttämö –teatterihankkeen päätösfestivaali on Tampereella 4.-5.8.2018 Tampereen Työväen Teatterin tiloissa.

Päästösfestivaalin esiintyjäryhmät ovat:

Squad#1 Tampereelta esityksellä Ainon aito mä,

Harrastajateatteri Henkireikä Haukivuorelta/Mikkelin alueelta ja

Kotkan Nuorisoteatteri molemmat esityksillään Tuntemattoman eläimen jäljet,

Teatteri Koomaa Keminmaalta/Kemin alueelta esityksellä On isis sekä

pääkaupunkiseudulta Tapiolan musiikkilukio esityksellään Carmina.

 

Festivaalin aikana saa kantaesityksensä myös kansainvälinen teos Nevadaland.

Muuttoliikettä käsittelevä teksti on tilattu kolmelta nuorelta näytelmäkirjailijalta, jotka ovat Otto Sandqvist, Felicia Ohly ja Agate Øksendal Kaupang. Tuotanto tehdään yhteistyössä Ruotsin Riksteaternin LÄNK-hankkeen ja norjalaisen Den Unge Scenen -hankkeen kanssa. Ohjaajana toimii Topi Marin ja esiintyjinä on 15 nuorta kolmesta Pohjoismaasta.

Tapahtuman aikana järjestetään Murros-foorumi, johon kutsutut nuoret ideoivat, työstävät ja kokoavat teesinsä tulevaisuuden teatterista. Nämä julkistetaan ja annetaan tiedoksi kaikkien suomalaisten ammattiteattereiden johtajille sunnuntaina 5. elokuuta Tampereen Työväen Teatterissa.

Share